perjantai 28. joulukuuta 2018

Ruusulinnan kissalan uudet tuulet

Ruusulinnan kissalan kissä määrä lisääntyi joulukuussa melkoisesti kun Ruusulinnan kissa neidot saivat kaverikseen ison kolli joukon kun kissalan ja kollilan omistajat löivät hynttyyt yhteen. Siispä meillä asustelee nyt Kalle, Kimi, Pekko, Pepe, Pietro, Ukko (varsin pian myös Urho ja Maahinen) sekä viisi tyttö kissaa. Vilskettä ja vilinää siis löytyy, onneksi myös tilaa kaikille kissoille.  

 Ukko lahjoja vartioimassa (sieti niitä vartioidakin, nojatuoliin unohtui ihmisiltä 13 pussia dreamies kissan nameja, arvatkaa mitä niille oli käynyt seuraavana aamuna?)

Pikku vuokko pitää meillä vauhtia yllä. Tässä mummon eli Pikku-Piun Zukulakun (Ruusun) niskassa. Mummon ilmeestä voi päätellä paljon.. :)

Liljalle eli Ruusulinnan Brunhildelle onkin kaavailtu pentuja jo ensi alku vuoteen. Sulhasena olisi tälläkertaa Pikku-Piun innokas Into. Pentujen mahdolliset värit olisivat tyttöpennuilla kipikonna ja sinikilpikonna ja poikapennuilla punainen ja creme. 

Ruusulinnan Brunhilde eli Lilja

Ruusulinnan kuulumisia


Pitkästä aikaa sivujen päivitystä.. Olemme muuttaneet isompaan asuntoon noin kuukausi sitten. Ruusulinnan e-pentueen pennutkin löysivät onnellisesti uusiin koteihinsa. Esmeralda eli Vuokko jäi meille kasvatus kissaksi, ja menee ensimmäisen kerran näyttelyyn tammikuussa hämeenlinnaan. Efraim veljensä (Effe) meni Tofu isoveljen kaveriksi vantaalle. Eleanor eli Elli Karamelli matkusti ouluun saakka Lionstyle kissalaan ja sai kaverikseen Maine Cooneja ja Tikru Tiggeri noviisin. Eufrosyne eli Elviira muutti espooseen lapsi ja koira perheeseen. Kaikilla pennuilla menee mukavasti.

Eufrosyne eli Elviira
Elli-Karamelli (ylempänä)
Efraim eli Effe ja isovelipuoli Ruusulinnan Delicate Duke eli Tofu
Esmeralda eli Vuokko