Ruusulinnan kissalaan syntyi 12.7.2018 neljä suloista creme pentua. 1 poika ja 3 tyttöä. Pennuista on vapaana vielä kaksi tyttöä.
tiistai 17. heinäkuuta 2018
torstai 26. huhtikuuta 2018
Ruusulinnan kuulumisia / pentusuunnitelmia
![]() |
| Ruusulinnan Brunhilde |
![]() |
| Vinhaviiksen salarakas |
Ensi kesäksi Ruusulinnan Brunnhildelle eli Liljalle on kaavailtu pentuja Vinhaviiksen salarakkaan eli Sakun kanssa. Nuoren parin olisi tarkoitus tavata kun Liljalla tulee seuraavat kiimat. Pennut syntyisivät mitä luultavammin heinäkuun alkupuolella. Ja värinä kaikilla pennuilla tulisi olemaan creme (eur e).
Kuvat maikista eli Ruusulinnan Divide Divasta ja Nellistä eli Ruusulinnan Demelzasta lahden näyttelystä tammikuulta 2018
| Ruusulinnan Demelza eli Nelli |
| Ruusulinnan Divine Diva eli Maikki Kuva Ruusulinnan Delicate Dukesta eli Tofusta noin 8kk vanhana |
![]() | ||
| Ruusulinnan Cool G. eli Kimi |
![]() |
| Ruusulinna Candy Cane eli Kukka |
Kukalle ensimmäistä pentuetta on kaavailtu kesälle 2019. Neidin olisi siis tarkoitus vielä seikkailla näyttelyissä jonkin aikaa.
perjantai 27. lokakuuta 2017
Pennut noin kuusiviikkoisina
Tässä kuvia pennuista noin kuusi viikkoisina. 19.7 meille syntyi D-pentue. D-pentueen tytöistä Dazzling Daisy (eli Kookos) ja Divine Diva (eli Maikki) menivät mäntsälään. :)
Demelza (eli Nelli) muutti Turkuun ja hänen olisi tarkoitus saada jonain päivänä pennut kyöpelivuoren kissalaan.
Poikapentu Delicate Duke (eli Tofu) muutti vantaalle.
| Nelli |
| Kookos |
| Tofu |
| Maikki |
perjantai 11. elokuuta 2017
19.7.2017 kissalaamme syntyi neljä ihanaa pentua! Emänä Ruusulinnan Brunhilde eli Lilja, ja isänä Maahinen. Pennuista yksi on creme poika, ja kolme punaista tyttöä
| creme poika |
| Pienin punainen tyttö |
| punainen tyttö |
| punainen tyttö |
Pennuista on vielä vapaana yksi punainen tyttö ja creme poika. Luvutusiässä pennut ovat lokakuun loppupuolella.
Meidän pikku kukkamme eli Ruusulinnan Candy cane, pärjäsi oikein hyvin Hämeenlinnan kissanäyttelyssä 22.7.2017, joka oli eurooppalaisten erikoisnäyttely. Kukka tuli siellä pentuluokassa tuomarin parhaaksi ja sai kovasti kehuja. Myös velipoika Kimi pärjäsi mukavasti.
sunnuntai 23. huhtikuuta 2017
Viimeinen pentu Candy jääkin meille siitos kissaksi. (eihän suloisesta tytöstä voinut luopua)
Ensi kesäksi, ehkä noin heinäkuuksi on kaavailtu pentuetta seuraavaksi yhdistelmästä: Emänä Ruusulinnan CH Brunhilde Eur e ja isänä SC Maahinen Eur d. Pentujen värimahdollisuudet ovat punainen ja creme.
Ensi kesäksi, ehkä noin heinäkuuksi on kaavailtu pentuetta seuraavaksi yhdistelmästä: Emänä Ruusulinnan CH Brunhilde Eur e ja isänä SC Maahinen Eur d. Pentujen värimahdollisuudet ovat punainen ja creme.
Kuvat tulevista vanhemmista:
![]() |
| Maahinen |
![]() |
| Brunhilde (eli Lilja) |
sunnuntai 12. helmikuuta 2017
sunnuntai 8. tammikuuta 2017
pentuja ruusulinnassa!
31.12.2016 uudenvuodenaatto aamuna syntyi ruusulle kolme suloista pentua :). kaksi ruskeatiikeri-tyttöä, jotka painoivat 102g ja 99g. (siis luultavasti tyttöjä...) ja viimeisenä 112g musta ja varsin äänekäs poika. (joka muutoin on kyllä aika rauhallinen). synnytys sujui hyvin ja emä ja pennut voivat hyvin, ruusua vaan vähän hermostutti, kun ihmiset mokomat paukuttelivat raketteja illalla, mutta siitä se kissamamma rauhoittui, kun paukuttelu loppui. (kiva syntymäpäivä pennuilla!)
ruusumamman piti vähän rauhoitella poikaa..
...vähän ollaan rauhoituttu :)
pikku ruskeatiikeri :)
Sama tyyppi.
Toinen ruskeatiikeri :)
Toinen ruskeatiikeri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








