Ruusulinnan Brunhilde eli Lilja (eur e) oli treffeillä Pikku-Piun Innokkaan Inton kanssa (eur n) ja näyttää kovasti siltä että Lilja on kantavana. Ruoka maistuu ja masu vähän kasvanut. Pentujen laskettu syntymäpäivä on 15.4.2019 tienoilla. Kilpikonnan värisiä, punaisia ja cremejä pentuja siis odotettavissa.
maanantai 11. maaliskuuta 2019
perjantai 28. joulukuuta 2018
Ruusulinnan kissalan uudet tuulet
Ruusulinnan kissalan kissä määrä lisääntyi joulukuussa melkoisesti kun Ruusulinnan kissa neidot saivat kaverikseen ison kolli joukon kun kissalan ja kollilan omistajat löivät hynttyyt yhteen. Siispä meillä asustelee nyt Kalle, Kimi, Pekko, Pepe, Pietro, Ukko (varsin pian myös Urho ja Maahinen) sekä viisi tyttö kissaa. Vilskettä ja vilinää siis löytyy, onneksi myös tilaa kaikille kissoille.
Ukko lahjoja vartioimassa (sieti niitä vartioidakin, nojatuoliin unohtui ihmisiltä 13 pussia dreamies kissan nameja, arvatkaa mitä niille oli käynyt seuraavana aamuna?)
Pikku vuokko pitää meillä vauhtia yllä. Tässä mummon eli Pikku-Piun Zukulakun (Ruusun) niskassa. Mummon ilmeestä voi päätellä paljon.. :)
Liljalle eli Ruusulinnan Brunhildelle onkin kaavailtu pentuja jo ensi alku vuoteen. Sulhasena olisi tälläkertaa Pikku-Piun innokas Into. Pentujen mahdolliset värit olisivat tyttöpennuilla kipikonna ja sinikilpikonna ja poikapennuilla punainen ja creme.
![]() |
| Ruusulinnan Brunhilde eli Lilja |
Ruusulinnan kuulumisia
Pitkästä aikaa sivujen päivitystä.. Olemme muuttaneet isompaan asuntoon noin kuukausi sitten. Ruusulinnan e-pentueen pennutkin löysivät onnellisesti uusiin koteihinsa. Esmeralda eli Vuokko jäi meille kasvatus kissaksi, ja menee ensimmäisen kerran näyttelyyn tammikuussa hämeenlinnaan. Efraim veljensä (Effe) meni Tofu isoveljen kaveriksi vantaalle. Eleanor eli Elli Karamelli matkusti ouluun saakka Lionstyle kissalaan ja sai kaverikseen Maine Cooneja ja Tikru Tiggeri noviisin. Eufrosyne eli Elviira muutti espooseen lapsi ja koira perheeseen. Kaikilla pennuilla menee mukavasti.
![]() |
| Eufrosyne eli Elviira |
![]() | |
| Elli-Karamelli (ylempänä) |
![]() |
| Efraim eli Effe ja isovelipuoli Ruusulinnan Delicate Duke eli Tofu |
| Esmeralda eli Vuokko |
tiistai 28. elokuuta 2018
maanantai 30. heinäkuuta 2018
Ruusulinnan E-pentueen pennut 2,5 viikkoisina
| Ruusulinnan Esmeralda |
| Ruusulinnan Efraim |
| Ruusulinnan Eufrosyne |
| Ruusulinnan Eleanor |
Pennuista on vielä vapaana Eufrosyne ja Eleanor. Esmeralda jäänee näillä näkymin omaan kasvatukseen ja Efraim iso veljen kaveriksi Vantaalle.
Pennut ovat kasvaneet tosi reippaasti, ja haamukuviona porukalla näkyisi olevan tiikeri :)
tiistai 17. heinäkuuta 2018
Syntyneitä pentuja
Ruusulinnan kissalaan syntyi 12.7.2018 neljä suloista creme pentua. 1 poika ja 3 tyttöä. Pennuista on vapaana vielä kaksi tyttöä.
torstai 26. huhtikuuta 2018
Ruusulinnan kuulumisia / pentusuunnitelmia
![]() |
| Ruusulinnan Brunhilde |
![]() |
| Vinhaviiksen salarakas |
Ensi kesäksi Ruusulinnan Brunnhildelle eli Liljalle on kaavailtu pentuja Vinhaviiksen salarakkaan eli Sakun kanssa. Nuoren parin olisi tarkoitus tavata kun Liljalla tulee seuraavat kiimat. Pennut syntyisivät mitä luultavammin heinäkuun alkupuolella. Ja värinä kaikilla pennuilla tulisi olemaan creme (eur e).
Kuvat maikista eli Ruusulinnan Divide Divasta ja Nellistä eli Ruusulinnan Demelzasta lahden näyttelystä tammikuulta 2018
| Ruusulinnan Demelza eli Nelli |
| Ruusulinnan Divine Diva eli Maikki Kuva Ruusulinnan Delicate Dukesta eli Tofusta noin 8kk vanhana |
![]() | ||
| Ruusulinnan Cool G. eli Kimi |
![]() |
| Ruusulinna Candy Cane eli Kukka |
Kukalle ensimmäistä pentuetta on kaavailtu kesälle 2019. Neidin olisi siis tarkoitus vielä seikkailla näyttelyissä jonkin aikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










